HAUSKA, HUPSU HARRASTUS

Emäntä on pitkin ikäänsä kirjoitellut kirjeitä ja kortteja. Vintissä on tallessa kirjeitä vuosikymmenten takaa, mutta näin internet-aikaan kirjeet ovat vaihtuneet sähköpostiksi, mikä sikäli on vähän harmillista. Tosin näin korona-aikaan Emäntä on yllättänyt muutamia ystäviään ihan oikeilla, käsinkirjoitetuilla kirjeillä.

 Joitakin vuosia sitten Emäntä löysi kuitenkin postcrossing-harrastuksen. Siis minkä?! No, se on semmoinen harrastus, jossa kirjoitetaan kortti tuntemattomalle ja saadaan kortteja tuntemattomilta. Ja Emäntä on kyllä täysin hurahtanut tähän harrastukseen! En kyllä yhtään ihmettele. Miten sitä muuten voisi saadakaan  kortteja vaikka Kiinasta, Etelä-Koreasta, Australiasta tai Intiasta?

Suomalaiset ovat kuulemma väkilukuun suhteutettuina maailman innokkain Postcrossing-harrastajakansa. Emäntä ei siis todellakaan ole ainoa, joka lähettelee kortteja tuntemattomille ja joka odottaa innolla jokaista käyntiä postilaatikolla. On nimittäin todella mukavaa löytää postin seasta oikea käsinkirjoitettu postikortti! Korttien välityksellä Emäntä on oppinut monta uutta asiaa erilaisista kulttuureista ja välittänyt tietoa myös eskariryhmänsä lapsille. Tästähän on suorastaan moninkertainen hyöty!

Muutamia tänä vuonna tulleita kortteja esittelen:

Maori-kulttuuria Uudesta Seelannista

Golden Gate, San Francisco

Raitsikkapysäkki, Am Ring/Wien

Tässä olen itseäni ylhäisemmässä seurassa: Intian pääministeri (vuosina 1947-64) Nehru. Hih, meillähän on samanlaiset parrat!

Mallertshofer Kirche Saksasta

Tsekin kansallislaulu "Missä on kotini"

  Emäntä on profiilissaan toivonut eri maiden ruokapakkauksista tehtyjä kortteja ja tällainen tuli Latviasta. Mielenkiintoistam millaisia ruokia sitä maailmalla syödäänkään!

 

 Hihhulihei! Tämän vuoden ensimmäinen pääsiäiskortti tuli Saksasta!

Ja sitten niitä hienoja postimerkkejä:

Maailma pienenee kummasti postikorttien myötä!

LEIVONTAPÄIVÄ

 Emäntä ja Ystävä olivat sopineet jo joulun jälkeen, että talvilomaviikolla leivotaan karjalanpiirakoita. Ja niinhän se homma sitten toteutettiin. Yhdessä leipominen kuulostaa hauskalta. Ja koska karjalanpiirakoiden tekeminen on monivaiheista käsityötä, onnistuu pulikoiminen, täyttäminen ja rypyttäminen, paistaminen ja voitelu nopeammin ryhmätyönä. Samalla Emäntä ja Ystävä ehtivät jutella kaikenlaisista asioista maan ja taivaan väliltä. Kuuntelivatpa toisella korvalla myös linnunlaulu-cd:tä

Emännällä virtaa karjalainen veri. Äiti joutui lapsena lähtemään kahteen kertaan evakkoon sota-aikana ja toisella kerralla elämä piti aloittaa lopullisesti alusta uudella paikkakunnalla Keski-Suomessa. Äiti leipoi usein karjalanpiirakoita ja ne kuuluivat ehdottomasti kaikkiin juhliinkin tarjottaviksi; niin häihin, ristiäisiin, lakkiaisiin, rippijuhliin, hautajaisiin kuin muihin merkkipäiviin.

Emännän mummu se vasta melkoinen piirakkaleipuri oli! Emäntä muistaa lapsuudesta mummulan tuoreet, voilta tirisevät piirakat ja sultsinat, joita mummu oli juuri leiponut. Nam!

Näillä opeilla Emäntä haluaa pitää perinteitä yllä ja opettaa piirakanleipomisen salat aikanaan myös Pienelle Ihmiselle, joka nyt on vasta reilun vuoden ikäinen. Pikkuiset kädet pääsevät jossain vaiheessa rypyttämään piirakoita...

Emäntä teki kuoritaikinan jo edellisiltana. Tosin piti sitä vielä vähän vaivata ja hieroa pöydältä jauhoja sekaan, että taikinaa olisi helpompi kaulita. Ensin tehtiin pitkä "käärme", josta Emäntä pilkkoi sopivankokoiset palat. Ne pyöriteltiin ja litistettiin odottamaan pulikoimista eli kaulitsemista. 

Kaulitseminen on suorastaan rauhoittavaa (paitsi siinä tapauksessa, että taikina tarttuu pöytään ja saa aikaan repeämiä 😉).

Ystävä oli keittänyt kotonaan puuron valmiiksi. Sitä vähän ohennettiin maidolla ja lisättiin kananmunaa ja suolaa. Kananmuna pitää uunissa kiehuvan puuron koossa piirakan sisällä ja lisää myös ruokaisuutta.

 

Lopputuloksena oli herkullisia piirakoita. No, ei näillä ihan piirakkakilpailuja voitettaisi, mutta makuhan on tärkein, vai mitä?

Hieno suoritus ja mukava päivä Emännällä ja Ystävällä. Minä siinä sivussa nautiskelin.

                        Mukavan suloista kevätviikonloppua Sinulle toivottelee Topi 💗

KÄVIN TAIDEMUSEOSSA

 Emäntä otti minut mukaan Äänekosken taidemuseoon. Taas pääsin siis tutustumaan ihan uuteen paikkaan. Emäntää kiinnosti kovasti Himmelifantasioita -näyttely. Niin minuakin, mutta ensin käväistiin museon toisessa päässä ihmettelemässä kaimani Toivo "Topi" Parantaisen taideaarteita ja hänen henkilökohtaisia tavaroitaan. Enemmän ihmettelin ja ihastelin, Emäntä otti muutaman valokuvan.

Tämä vanha talo on hieno paikka museolle. On kuulemma rakennettu jo 121 vuotta sitten. Hyvin on säilynyt ja pitänyt kuosinsa. Ja bonuspisteitä siitä, ettei tätä hienoa rakennusta ole ikinä purettu! Kyllä entisaikaan osattiin tehdä hienoja taloja monine yksityiskohtineen.

Sisällä ollaan!

Toivo Parantainen toimi pitkään Liimattalan koulun opettajana ja hän oli varsinainen taiteen kerääjä. Museolla on mm. useita Einar Reuterin eli taiteilijanimeltään M.Ahtelan maalauksia, joihin pääset tarkemmin tutustumaan tätä kautta: http://tassutellentaiteeseen.blogspot.com/search/label/Toivo%20Parantainen

Toivo Parantainen rakasti kauneutta ja kauniita esineitä. Tämäkin katselemani peili pöytineen ja jakkaroineen kuului Parantaisen kodin kalustoon. Aika harvinaista miehiseen sisutukseen, sillä Parantainen eleli yksikseen ja kuoli poikamiehenä. Emäntäkin muuten pääsi joskus nuorena tyttönä vierailemaan Liimattalan taidekodissa. Se oli jossain vaiheessa suosittu käyntikohde.

Vähän harmittaa, ettei Emäntä kuvannut mm. Parantaisen kirjoituskonetta, jolla hän kirjoitteli artikkeleita. Käsittääkseni Toivo Parantainen oli myös sujuvasanainen kaunosielu.

Mutta mitä ihmettä? Miksi Hugo Simbergin Köynnöspoika on täällä taidemuseossa? Eikös sen pitäisi olla Tampereen Tuomiokirkossa? Seinältä löydän selventävän lehtiartikkelin: Toivo Parantainen osti teoksen vuonna -69 (samana vuonna, kun Emäntä aloitti koulunkäynnin) ja maksoi siitä 35000 markkaa, mikä vastasi silloisen opettajan vuosipalkkaa. Aikamoinen investointi Parantaiselta! 

Emännän mukana kuljin  Himmelifantasioita katsomaan! Päivi Pulli ja Sirpa Hasa ovat päästäneet todella luovuuden valloilleen ja lopputuloksena on mitä hauskimpia ja upeampia himmeleitä, joihin on liitetty  maalattuja pääsiäismunia. Emäntä otti enemmän kuvia Himmelinäyttelystä ja löydät niitä täältä.

Ja täältähän löytyi myös jo jotain muutakin keväistä ja pääsiäiseen liittyvää, nimittäin kahvikuppeja, joissa pääsiäisruoho jo komeasti vihersi.

Myönnetään: olen linssilude ja ihan vastakohta Emännälle, joka ei ollenkaan nauti olla kuvattavana.

Jos asut lähellä Äänekoskea, suosittelen käymään taidemuseolla katsomassa hienoja näyttelyitä. Museokortilla tai kolmen euron pääsymaksulla riittää kovasti katsottavaa.

Heipat taas! Mitähän seuraavaksi puuhailen Emännän seurassa? Jää nähtäväksi!

TALVEN VIIMEINEN PÄIVÄ

 Hip hei siellä ruudun takana! Kiitos kaikille ihan yhteisesti mukavista, iloa tuovista kommenteista! 

Aurinko paistoi tänäänkin niin ihanasti lähes pilvettömältä taivaalta. Mittari näytti iltapäivällä kahdeksaa lämpöastetta ja lämpö sai jo paikoitellen mustan maan näkyviin. Jee! Yleensä maaliskuu maata näyttää, mutta nythän ollaan jo melkein maaliskuussa. Onpa mukavaa!

Yleensä Emäntä vetää lipun salkoon Suomalaisen Kulttuurin  eli Kalevalanpäivänä, mutta tänään hän teki poikkeavan päätöksen: lipputankoa ympäröi niin valtava lumimäärä, että Emäntä olisi uponnut syvälle lumeen. Siispä jäi lippu vetämättä salkoon. 

Emäntä ja Isäntä päättivät tehdä retken mökille. Kahvia keitettiin termospulloon, voileivät tehtiin valmiiksi ja yksi makkarapakettikin sujautettiin koriin. Minäkin pääsin mukaan mökkimaisemiin ihan ensimmäistä kertaa. Emännän veli on käynyt aiemmin auraamassa mökkitien, joten pääsimme perille asti autolla. Kiva veli kuten ne kaksi muutakin veljeä! 

 No huh! Mökin kuistilla odotti melkoinen kasa lunta lapioitavaksi. Eihän siinä muu auttanut kuin laittaa hihat heilumaan. Minä toimin työnjohtajana.

Kahteen pekkaan heiluttuaan Isäntä ja Emäntä saivat viimein kuistin näkyviin. Iso lumikuorma on tainnut hieman vääntää kuistia  vinoon. Voih!

Mökin kamiinaan viritettiin tulet. Emäntä otti kotoa hieman sytykkeitä, mutta koville otti, ennen kuin saatiin piippu lämpiämään ja tulet syttymään. 

Tuleen tuijottelu rauhoittaa.

Mökin sisällä oli vielä pitkään sen verran viileää, että Emäntä ja Isäntä päättivät nauttia retkieväät kuistilla auringon lämmössä. Tankkasivat kuulemma samalla D-vitamiinia. Puhelivat siitä, miten kiitollinen saa olla täällä luonnon keskellä hiljaisuudessa. Samaa mieltä ehdottomasti!

Kaihoisasti katselin rannan suuntaan. Vielä ei vesi välky vapaana, mutta jahka kevät etenee, siintelee silmieni edessä sinisenä hohtava järvi ja vihreään pukuun pukeutuneet rantakoivut. 

Eli ei ole syytä vaipua epätoivoon: nämäkin lumet sulavat ja kesä tulee aikanaan. Sitä odotellessa päätin tehdä samaa kuin Isäntäväki eli tankata itsekin D-vitamiinia suoraan auringonsäteistä!

PS: Emäntä lomailee alkavan viikon, joten mitähän kaikkea hän keksiikään puuhata? Jännityksellä odotan...

MINÄ OLEN TOIVO

Virallisesti olen Toivo Taneli Tupasvillatonttu, mutta Topiksi minua kutsutaan. Emännän isä oli Toivo, mutta Topina hänetkin tunnettiin. Topi on ihan hyvä nimi minullekin.

Isäntä ja Emäntä asuvat ikivanhassa talossa, jossa pakkasella seinähirret paukkuvat ja ilmanvaihto pelaa luontaisesti. Talvella käyttävät villasukkia ja lämmittävät ahkerasti hellaa ja leivinuunia. Kotoista!

Minä en ole kovin vanha, ehkä noin reilut parikymmentä vuotta ja synnyin tontuntekijä Minnan käsissä. Muutin tähän huusholliin, kun minut lahjoitettiin isäntäparille ja ihan hyvin olen tässä hirsituvassa viihtynyt. Yleensä istun kaapin päällä, mutta tänään Emäntä sai päähänsä, että istuminen loppuu nyt ja alan seikkailla siellä sun täällä. Myönnetään, että Emäntä on hieman lapsellinen, mutta ymmärrän sen, kun hän työskentelee lasten kanssa. Siinä hommassa ei oikein pärjää, jos on kovin tosikko. Emäntä ei ole!  

Emäntä ei oikeasti usko tonttuihin, mutta kunhan vähän nyt höpsöttelee minun kanssani. Yrittänee torjua ikäviä koronauutisia ja luoda vähän positiivista mielialaa itselleen ja ehkä jollekin muullekin.

Minulla on karvainen kaveri, Mauri. Mauri on Welsh Corgi , töppöjalkainen makkarapötkylä, jolla on kuninkaallista sukua. Sen kaukaisia serkkuja on itsellään Englannin kuningatar Elisabetilla. Emäntä ja Isäntäkin tykkäävät kovasti Maurista, jota he silloin tällöin ottavat yökylään. Mauri viihtyy hyvin Emännän ja Isännän seurassa. Oikeasti sen omistaa heidän miniänsä. 

Emäntä ottaisi mielellään kuvia Maurista, mutta kun se on kova häslääjä ja innokas veitikka, siitä on välillä tosi vaikea saada kuvia. Tässäkin  se jo suunnitteli hyppäämistä sohvalta.

Tänään on ollut tosi keväinen päivä. Käväisin ulkona ihmettelemässä tooosi isoja lumikasoja ja kuuntelemassa lintusten laulua. Ihan mahtavaa, että koko ajan päivä pitenee ja linnut innostuvat laulamaan entistä enemmän. 

Isäntä on joutunut linkoamaan lunta monen monena päivänä. Talon pihassa on hirveän isot lumikasat. Toissailtana ja -yönä lumet tipahtivat katolta kovalla ryminällä. Koko talo natisi ja isäntäväki heräsi kesken unien. Näyttää siltä kuin koko talo olisi hautautumassa lumeen. Keittiön ikkunan allakin on niin iso lumivuori, että se melkein peittää näkyvyyden. Mitenkähän nämä ehtivät sulaa ennen kesää?

Hangella on eläinten jälkiä. Aika usein tämän talven aikana on näkynyt jäniksen jälkiä pihapiirissä, samoin naapurin kissan tassunjälkiä. Mikähän elukka nämä jäljet on tehnyt? Ei ainakaan Mauri!

No, katsotaan, mihin se Emäntä minua vielä kiikuttaa. Jään sitä miettimään. Kaipa Emäntä aina silloin tällöin päivittää liikkeitäni tänne blogiinkin. Jos kiinnostaa, niin käy kurkkailemassa Topin touhuja.