Kylläpä on aikaa vierähtänyt, kun olen viimeksi antanut kuulua itsestäni. No, syy on kyllä Emännän, joka on ollut saamaton päivittämään omiakaan kuulumisiaan, saati sitten minun touhuistani. No, alkuviikon kauniiden syyspäivien innoittamana Emäntä kuitenkin otti kameran ja minut kainaloonsa ja asteli kotinsa lähitienoille.
Ihan siinä pihapiirissä ihasteltiin sinistä taivasta ja kullankeltaisina ja punaisina hohtavia lehtiä.
Sitten mentiin rantaan. Niin kaunista oli, kun syksyiseen asuunsa pukeutuneet puut peilasivat itseään tyynen järven pintaan. Tuolla, jos missä mieli rauhoittuu!
Ei se Emäntä malta paljon pysyä pois metsästä. Paitsi tietysti hirvikärpästen aikaan. Yök, ne ovatkin todella inhottavia!
Metsä ei tuota pettymystä tälläkään kertaa. Vihreys, rauha, hento tuulen suhina! Vielä on sieniä, vaikka suurin osa lienee jo syömäkelvotonta. Suppilovahveroita ei tosin löydetty.
Minä en haukannut tästä sienestä palastakaan!
Mikäpä on sammalmättäällä köllötellessä!
Enää ei kuulu linnunlaulu kuin keväällä tässä samassa paikassa. Vain yksinäisellä variksella oli asiaa. Emäntä tuntee haikeutta aina tähän aikaan vuodesta. Ehkä minäkin vähäsen, mutta ajattelen, että kyllä vajaa vuosi taas pian menee, päivä pitenee, linnut lirkuttelevat, metsä soi. Kaikella on aikansa, kauneutensa myös tällä ajalla!
Lempeän leppoisaa lokakuuta toivottelee Topi, joka tällä postauksella osallistuu myös Pieni Lintu-blogin makroTex-haasteeseen.
