lauantai 27. helmikuuta 2021

MINÄ OLEN TOIVO

Virallisesti olen Toivo Taneli Tupasvillatonttu, mutta Topiksi minua kutsutaan. Emännän isä oli Toivo, mutta Topina hänetkin tunnettiin. Topi on ihan hyvä nimi minullekin.

Isäntä ja Emäntä asuvat ikivanhassa talossa, jossa pakkasella seinähirret paukkuvat ja ilmanvaihto pelaa luontaisesti. Talvella käyttävät villasukkia ja lämmittävät ahkerasti hellaa ja leivinuunia. Kotoista!

Minä en ole kovin vanha, ehkä noin reilut parikymmentä vuotta ja synnyin tontuntekijä Minnan käsissä. Muutin tähän huusholliin, kun minut lahjoitettiin isäntäparille ja ihan hyvin olen tässä hirsituvassa viihtynyt. Yleensä istun kaapin päällä, mutta tänään Emäntä sai päähänsä, että istuminen loppuu nyt ja alan seikkailla siellä sun täällä. Myönnetään, että Emäntä on hieman lapsellinen, mutta ymmärrän sen, kun hän työskentelee lasten kanssa. Siinä hommassa ei oikein pärjää, jos on kovin tosikko. Emäntä ei ole!  

Emäntä ei oikeasti usko tonttuihin, mutta kunhan vähän nyt höpsöttelee minun kanssani. Yrittänee torjua ikäviä koronauutisia ja luoda vähän positiivista mielialaa itselleen ja ehkä jollekin muullekin.

Minulla on karvainen kaveri, Mauri. Mauri on Welsh Corgi , töppöjalkainen makkarapötkylä, jolla on kuninkaallista sukua. Sen kaukaisia serkkuja on itsellään Englannin kuningatar Elisabetilla. Emäntä ja Isäntäkin tykkäävät kovasti Maurista, jota he silloin tällöin ottavat yökylään. Mauri viihtyy hyvin Emännän ja Isännän seurassa. Oikeasti sen omistaa heidän miniänsä. 

Emäntä ottaisi mielellään kuvia Maurista, mutta kun se on kova häslääjä ja innokas veitikka, siitä on välillä tosi vaikea saada kuvia. Tässäkin  se jo suunnitteli hyppäämistä sohvalta.

Tänään on ollut tosi keväinen päivä. Käväisin ulkona ihmettelemässä tooosi isoja lumikasoja ja kuuntelemassa lintusten laulua. Ihan mahtavaa, että koko ajan päivä pitenee ja linnut innostuvat laulamaan entistä enemmän. 

Isäntä on joutunut linkoamaan lunta monen monena päivänä. Talon pihassa on hirveän isot lumikasat. Toissailtana ja -yönä lumet tipahtivat katolta kovalla ryminällä. Koko talo natisi ja isäntäväki heräsi kesken unien. Näyttää siltä kuin koko talo olisi hautautumassa lumeen. Keittiön ikkunan allakin on niin iso lumivuori, että se melkein peittää näkyvyyden. Mitenkähän nämä ehtivät sulaa ennen kesää?

Hangella on eläinten jälkiä. Aika usein tämän talven aikana on näkynyt jäniksen jälkiä pihapiirissä, samoin naapurin kissan tassunjälkiä. Mikähän elukka nämä jäljet on tehnyt? Ei ainakaan Mauri!


No, katsotaan, mihin se Emäntä minua vielä kiikuttaa. Jään sitä miettimään. Kaipa Emäntä aina silloin tällöin päivittää liikkeitäni tänne blogiinkin. Jos kiinnostaa, niin käy kurkkailemassa Topin touhuja.


 

9 kommenttia:

  1. Olettepa te Topi ja Mauri mukava parivaljakko. Hauska tavata! Onpa se hyvä, että tuo Emäntä on vähän lapsellinen, niin saadaan me muutkin tutustua sinun elämääsi siellä. Ei kannata liian tosikko ollakaan. Toivottavasti ne lumikinokset sentään sulavat ennen kesää!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuuksien ihanuutta!❤
    Olipa erittäinkin mukavaa,että päätit esittäytyä!
    Kas kun meillä ihmisillä on nyt hiukan vaikeat ajat käsillä ja tontut ja niiden koirakaverit ovat juuri oikeita tyyppejä keventämään tätä raskasta,tämänhetkistä olemisemme taakkaa.
    Innoissani jään odottelemaan,mihin seikkailuihin sinä päädytkään!
    Minä muuten uskon tonttuihin ja kerron sinulle pienen salaisuuden,luulen,että niin uskoo sinun emäntäsikin,kunhan nyt lämpimikseen sinulle muuta luulottelee.😘

    VastaaPoista
  3. Ihana tää tonttublogi! <3 Seurasin joskus sellaista blogia, jossa joku tonttu matkusti ympäri maailmaa - eikun se olikin nalle. Tonttu taisi seikkailla Amelie-leffassa.

    VastaaPoista
  4. Terve Toivo ja hauska tutustua:) Ihania tarinoita emäntäsi tänne kirjoittaa,

    VastaaPoista
  5. Kiva tutustua sinuun Topi.
    Kyllä jokaisella talolla ja sen pihapiirilläkin paikoin on oma kotitonttunsa. Vaativa homma sinulla.

    VastaaPoista
  6. Hih-hei! Hauska tavata toisia tonttuja :) T. Riitta-tonttu

    VastaaPoista

JOULUKUU ON TONTTUSEN PARASTA AIKAA!

 No jopas vain marraskuu livahti kuin huomaamatta. Vähänhän se oli harmaa ja valoton, mutta nyt, kun lunta on jo maassa ja aurinkokin pilkah...